Minna Tapiainen ja Kimmo Vuorinen tapasivat Sinikellossa Mikon. Hän ja muut hoitokodin asiakkaat saivat Harley-Davidson-väeltä tuliterän digitaalikameran ja matkustusrahaa.
 
 

Harley-Davidsonien moottorit jyrähtävät käyntiin, kun neljä enemmän tai vähemmän partaista miestä ja yksi nainen lähtevät ajamaan kohti Tampereen pienteollisuustaloa. Letka herättää ansaittua huomiota.
- Onneksi enää ei ole sellaisia ennakkoluuloja kuin muutama vuosi sitten. Silloin myymäläetsivät kulkivat perässä ja baarissa luopuneet miehet tulivat uhoamaan, Kimmo Vuorinen sanoo.
Nyt ymmärretään, että harrikalla ajavat monet muutkin kuin pahamaineiset jengiläiset. Esimerkiksi Harley-Davidson Club Finlandin (H-DCF) Hämeen osaston edustajat ovat hyvä otos tavallisista suomalaisista. He eivät suinkaan ole matkalla pahantekoon vaan vieraiksi pienteollisuustalossa sijaitsevaan Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Sinikelloon.
Viemisinään heillä on digitaalikamera ja 8 700 markkaa rahaa. HD-väki järjestää kahden vuoden välein rocktapahtuman, jonka tuotto lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen. Tänä vuonna Tullikamarin Tulliklubilla oli noin neljasataa juhlijaa ja rahat päätettiin antaa Sinikellolle.
Hoitokodin päivätoiminnasta vastaava Päivi Selkämaa ottaa vieraat onnellisina vastaan.
- Emme ole kahden toimintavuotemme aikana saaneet vielä yhtään lahjoitusta, tämä on ensimmäinen ja tulee todella tarpeeseen, Päivi iloitsee.
- Digikameraa toivoimme, että saamme tapahtumamme ikuistettua heti tietokoneelle. Rahaa taas tarvitaan retkeilyyn, sillä invataksilla reissaaminen ei ole halpaa

Duunareita ja johtajia
Eipä ole Harley-Davidsonkaan halpa harrastus.
- Uudet pyörät maksavat 90 000 markasta noin 250 000 markkaan. Vanhojen hinnat alkavat 40 000 markasta eikä ylärajaa ole, Kimmo Vuorinen kertoo.
H-DCF:n jäsenet eivät kuitenkaan ole upporikkaita pröystäilijöitä, vaan yleensä ihan tavallisia palkansaajia. Heille harrikka on iso hankinta, joka merkitsee omistajalleen paljon.
- Me ajamme pitkin Suomea ja yövymme vaatimattomissa oloissa, Minna Tapiainen kertoo.
Hän osti pyöränsä kymmenen vuotta sitten.
- Olin katkera, kun en saanut pienena mopoa. Silloin päätin, että joskus minulla on Harley-Davidson. Se on ainoa oikea.
Ari Rossi on samaa mieltä.
- Harrikkaan kuuluu tietty elämäntapa. Me emme ole turhan tärkeitä, vaan korostamme rentoutta ja vapautta. Tärkeät asiat tietysti hoidetaan ajallaan, Rossi kertoo.

H-DCF-kerhoon kuuluu noin 1 500 jäsentä, heistä 300 asuu Hämeessä.

- Meitä yhdistää harrikkahenki, mutta muuten porukkaa on laidasta laitaan, duunarista johtajiin. Pyörän selässä kenelläkään ei ole titteliä, Kari Saarinen sanoo.
- Usein on yllätys, kun kuulee toisen ammatin. Ihmettelee, että onko toikin karvanaama sellaisessa hommassa, Kimmo Vuorinen nauraa.
Hän lisää, ettei H-DCF:n joukoissa pröystäillä rahalla tai edes pyörällä. Elvistelijät jäävät porukasta hyvin äkkiä.
- Meillä ei ole veneilijöille tyypillistä metritautia, Mika Lehtinen sanoo

Ruuvaaminen on osa harrastusta
Sinikelloon lahjoituksen vienyt joukko todistaa sen, että nahkatakkien ja partojen alta löytyy hyvin kirjava joukko eri alojen edustajia. Kimmo Vuorinen on tuotantoteknikko, Kari Saarinen toimittaja, Ari Rossi tietojenkäsittelyn erikoissuunnittelija, Minna Tapiainen ajaa rekkaa ja Mika Lehtinen opettaa ruokatuotantoa.
Suomessa on tällä hetkellä noin 3 500 rekisteröityä Harley-Davidsonia. Määrä on kasvussa, todennäköisesti suurten ikäluokkien ansiosta. Heillä alkaa olla aikaa moottoripyöräharrastukseen.
- Uudet pyörät menevät sitä mukaa, kun niitä saadaan Suomeen. Yhä useampi tuo Keski-Euroopasta itselleen käytetyn pyöran, Kimmo Vuorinen kertoo.
Harrikkamiehillä ja -naisilla on hymy herkässä, kun pääsevät taas pyörän selkään pitkän talven jälkeen. Sadekaan ei heitä haittaa.
- Onhan se hienoa vetää pitkin maanteitä kantapäät edellä oman pyörän äänen soidessa korvissa, Kari Saarinen maalailee.

Kimmo Vuorinen on vaihtanut vuosimallia -57 olevan harrikkansa neljäkymmentä vuotta uudempaan.
- Ennen ei voinut lähteä tien päälle ilman repullista työkaluja. Kyllä uusi on aina uusi, mutta toisaalta vanhassa on oma viehätyksensä. Ruuvaamista on jo ehtinyt tulla ikävä, onhan se osa osa tätä harrastusta.
EasyRider-elokuvasta harrikkakipinän saanut Mika Lehtinen tietää, että pyörä vie helposti kaiken vapaa-ajan. Hän ei ole antanut niin käydä.
- Kaveripiiriä tämä harrastus kyllä laajentaa valtavasti. Sosiaalista kanssakäymistä on eri puolilla maata, muun muassa leluralli järjestetään tänä vuonna joensuulaiseen lastenkotiin, Lehtinen sanoo.
- Leluralli ajetaan joka vuosi eri paikkakunnalla. Herättää aika lailla hilpeyttä, kun karvaiset miehet menevät tavaratalon leluosastolle, ostavat nalleja ja ajavat niiden kanssa letkassa, Ari Rossi jatkaa.
H-D-toiminta ei suinkaan ole pelkkää hyväntekeväisyyttä, vaan tapahtumissa on kunnon rokkimeininkiä. Tampereella harrikoita näkee varmimmin tiistai-iltaisin Pyynikin näkötornilla tai Mustalahden kahvilan tuntumassa.