Italian luopuminen mahdollista 

5 000 Harrikka-friikkiä kokoontuu Suomeen?

ILTALEHTI


Harrikka-friikit valloittavat Suomen?

Tässä jutussa myös:
Ei tekemistä MC-klubien kanssa 

Suomen Harley Davidson -klubia on pyydetty pikaisesti selvittämään, onko täällä mahdollista järjestää Euroopan federaation vuoden 2000 suurkokoontuminen. Se on myönnetty Italialle, mutta maan kyvystä ja halusta ei ole varmuutta. Toteutuessaan kokoontuminen toisi tänne arviolta 5000 motoristia.

 Suomen HD-klubin presidentti, raisiolainen Juha Kokkonen kertoo selvityspyynnön tulleen HD-klubien Euroopan federaation marraskuisessa yleiskokouksessa. Siellä oli määrä perehtyä mm. vuoden 2000 kokoontumisajon valmisteluihin. Ajon kohdemaaksi on hyväksytty Italia.

 - Italian edustaja ei saapunut edes paikalle. Tällöin meille annettiin tehtäväksi selvittää pikaisesti, onko meillä ja Suomella mahdollista järjestää kokoontuminen, jos Italia siitä luopuu. Aikaa annettiin vuoden loppuun, johon mennessä myös Italian on lopullisesti ilmoitettava, aikooko se kokoontumisen järjestää, Kokkonen kertoo.

 Suomen HD-klubin hallitus on jo käynnistänyt neuvottelut muutamien kaupunkien kanssa. Mukana ovat Turku, Pori, Hämeenlinna ja Naantali.
 

Ei tekemistä MC-klubien kanssa 

Kokkosen mukaan keskieurooppalaisissa kokoontumisissa käy keskimäärin noin 13 000 motoristia. Kokoontumisajojen 20-vuotisessa historiassa sellaista ei vielä kertaakaan ole järjestetty Suomessa. Ruotsissa kokoontuminen oli 1996 ja siellä tulijoita oli 8000.

 - Matkan vuoksi tänne tulisi varmaan vähemmän väkeä, mutta kyllä luku tuhansissa liikkuisi. Laskelmia tehdään 5000 tulijan mukaan, Kokkonen sanoo.

 Majoituskapasiteettia tällainen joukko vaatii hurjasti, mutta se ei ole ongelma, sillä pääosa motoristeista haluaa yöpyä teltoissa.

 Kokkonen painottaa, että kysymyksessä on puhtaasti HD-merkkikerho, jolla ei ole mitään tekemistä pahamaineisten MC-jengien, Hells Angelsien ja Bandidosien kanssa. Mukana on monenkarvaista väkeä, Suomessakin tunnettuja pörssiyhtiöitten johtajia.
 
 

MARKKU HAAPIO


Copyright © 1998 Kustannusosakeyhtiö Iltalehti